Projekti etenee hitaasti

Yli vuosi sitten alkanut polkupyöräprojekti on ollut taka-alalla viime viikkoina. Pyörä on nyt eri paikkakunnalla kuin missä kunnostusta on tähän asti tehty. Sitä on hiljalleen kasattu. Kuvassa on etupyörän akseli laakereineen ja muttereineen. Projektia on hidastanut se, että välillä on ollut joitakin osia hukassa ja välillä joitakin työkaluja.

Jotta pinnat voitaisiin kiristää sopivan kireälle, akselin on oltava paikallaan. Pyörää nimittäin pyöritetään, jotta vanteen mahdolliset mutkat tulevat ilmi. Ja laakerit tarvitsevat tietysti rasvaa. Kun vielä olisi pinna-avain, niin voisi tehdä homman loppuun.

Pyörän "napa" valmiina. Akseli vain paikalleen. Laakerien kiristämisessä tarvittaisiin litteää erikoisavainta, jolla mahtuu vääntämään laakerin kartiota ahtaassa tilassa mutterin välissä. Sellaista ei tietenkään ole löytynyt mistään, joten lopullinen laakerin säätäminen täytyy tehdä joskus myöhemmin.

Kuin muistaa lähtökohdan eli umpiruosteessa olevan likaisen polkupyörän, ei nykyinen tilanne aivan mahdottomalta näytä. Kaikki kuvassa näkyvät osat, muutamaa pientä pulttia ja mutteria lukuun ottamatta, ovat alkuperäisiä. Uusia osia alkaa ilmestyä vasta seuraavassa vaiheessa.

Suurin ongelma projektissa on se, että kaikki kiinnostus siihen on mennyt. Sitä tehdään enää siksi, ettei hommaa viitsisi keskenkään jättää. Keskeneräisiä projekteja on nimittäin jo niin paljon, ettei listaan enää haluttaisi lisätä tätä pyörää. Periaatteessa pyörässä ei ole enää kovin suurta työmäärää jäljellä, mutta aikaa voi silti kulua viikkoja tai kuukausia tai vuosia. Tai sitten pyörä ei valmistu koskaan.

Projektin puoliväli?

Milloin projekti on puolivälissä? Riippuu siitä, onko kyseessä ajallinen puoliväli vai työmäärässä mitattava puoliväli vai osien määrällä mitattava kunnostamisen puoliväli. Eräänlainen puoliväli on joka tapauksessa se, kun purettua pyörää aletaan kasata. Nyt tämä hetki on saavutettu.

Ensimmäinen runkoon kiinnitettävä osa on polkimien varsi rattaineen. Kuten jo aikaisemmin todettiin, rattaan puoleinen laakeri ei valitettavasti ole paras mahdollinen, mutta korvaavia osia ei löytynyt mistään, joten vanhojen osien oli kelvattava. Laakeriin pantiin reilusti vaseliinia.

Kokoaminen on helppoa, kunhan muistaa panna kaikki osat kerralla paikalleen. Jos jotain jää välistä pois, homma on aloitettava alusta. Rattaan puolella keskiössä on normaalit kierteet ja vastakkaisella puolella käänteiset kierteet. Kasatessa tämä on helppo huomata, mutta purkamisvaiheessa asia on tiedettävä, ettei yritä vääntää laakeria auki väärään suuntaan.

Etuhaarukan laakerikupeista alemman kromaus oli vielä hyvä, mutta yhtenäisyyden vuoksi kaikki osat maalattiin mustaksi. Laakerikupin pintaa himmennettiin hienolla hiekkapaperilla (mikä on tietysti vanhan "museoesineen" kyseenalaista sabotointia), jotta maali tarttuisi paremmin.

Jossakin vaiheessa mietittiin sitäkin, että tämän tyyppiset vähäpätöiset osat korvattaisiin uusilla eikä maalattaisi vanhoja. Koska uusia ei ollut, ja koska projektia ei haluttu enää hidastaa lähtemällä pyöräliikkeisiin etsimään osia, vanhat lokasuojien tukiraudat hiottiin kulmahiomakoneen teräsharjaterällä ja maalattiin ensiksi pohjamaalilla ja lopuksi mattamustalla pintamaalilla. Edellisen talven kokemus osien ruostumisesta ei valitettavasti ole oikein rohkaiseva, mutta mitä tämän tyyppisille osille yleensä voisi tehdä, jotta ne eivät ruostuisi.

Nyt polkupyörässä alkaa jo olla näkyvissä vihjaus tulevasta. Valitettavasti kaasaamisvaiheessa pyörään tuli pieniä "kauneusvirheita", kun maali naarmuuntui joistakin paikoista, ja sitä paikkamaalattiin hutiloiden ilman kunnollista pohjatyötä ja riittävää rajausteippiä. Ei virheitä kuitenkaan juuri huomaa, jos niitä ei etsi. Kuluvathan polkupyörät käytössä joka tapauksessa.

Vuorossa takapyörä

Seuraavaksi asennettiin pinnat takavanteeseen. Tällä kerralla tekniikka oli hieman toinen ja osoittautui helpommaksi. Pinnoja ei pujoteltu rumpun reikiin nippuna vaan yksi kerrallaan, ja se kiinnitettiin samantien vanteeseen. Rengas oli pöydällä.

Tästä se alkaa. On muistettava panna pinna sen puoleiseen reikään vanteessa, kummalta puolelta se lähtee rumpusta. Vanteet reiät eivät ole aivan suorassa rivissä. Ja pitää siis muistaa aloittaa niistä pinnoista, jotka tulevat kulkemaan rumpun reunan sisäpuolella.

Ensimmäinen kerros pinnoja on paikallaan. Ne asennetaan siten, että pinnojen väliin vanteessa jää kolme tyhjää reikää. Rumpussa pinnat pujotetaan joka toiseen reikään. Kun pinnat on asennettu, vanne käännetään ja aletaan asentaa toisen puolen pinnoja.

Tässä vaiheessa kannattaa huomata, että reiät rumpun eri puolilla eivät ole aivan linjassa keskenään toisin kuin etupyörän "keskiössä". Kun reikä rumpun yläpinnalla on johonkin suuntaan rumpun alapinnalla olevaan reikään verrattuna, myös siitä lähtevän pinnan paikan vanteessa tulee olla samaan suuntaan alapuolelta lähtevän pinnan paikkaan verrattuna. Tämän on ehkä vähän monimutkaisesti sanottu, voisiko tätä muutenkaan ilmaista? Sanoilla "yläpuolella" ja "alapuolella" viitataan yllä olevaan valokuvaan.

Toinen kerros pinnoja asennusvaiheessa. Pöytä osoittautui hyväksi paikaksi kiinnitellä pinnoja. Ei tapahtunut yhtä paljon erehdyksiä kuin etupyörässä, jota kasattiin pystyasennossa.

Kaksi kerrosta pinnoja paikallaan. Nyt seuraa tärkeä vaihe. Pitää päättää, kuinka monen rumpun sisäpinnalta lähtevän pinnan yli rumpun ulkoreunalta lähtevät pinnat kulkevat. Pinnathan eivät kulje polkupyörän renkaassa suoraan rumpusta vanteeseen vaan ristissä toinen toistensa päällä, jotta rakenteeseen tulee ylimääräistä lujuutta. "Päätös" on tässä vaiheessa oikeastaan väärä sana, sillä vaihtoehtoja on vain yksi, ja se riippuu pinnojen pituudesta. Takapyörässä käytetään yleensä järjestelmää, jossa pinna kulkee neljän samalla puolella rumppua olevan rumpun reunuksen sisäpuolelta lähtevän pinnan yli. Etupyörässä pinnat kulkevat ristiin kolmen pinnan yli. Muitakin mahdollisuuksia on, mutta tätä järjestelyä käytetään usein perinteisissä polkupyörissä.

Yläpuolinen pinna kulkee siis neljän pinnan yli matkallaan vanteeseen. Tässä kuvassa hypättiin muutama vaihe ohi, joten palataan vielä asennusvaiheeseen.

Ensimmäinen ristiin asetettava pinna asennusvaiheessa. Ratkaisevaa on lähinnä se, että pinna vedetään alla olevien pinnojen yli, ja tiedetään, kuinka monen pinan yli se pitää vetää. Jostakin syystä uusissa polkupyörissä tämä pinna kulkee oudon näköisesti ainakin yhden pinnan alapuolelta. Johtuuko se koneellisesta kasaamisesta vai siitä, että pinnojen pujottelun katsotaan vahvistavan rakennetta - ehkä vastaus tähän kysymykseen löytyy jostakin. Tässä projektissa pitäydytään kuitenkin perinteisessä tyylissä, joka näyttää tekijän mielestä paremmaltakin.

Seuraavaksi sama toiselle puolelle rengasta... vai vannetta...vai pyörää... vai miten tämä pitää sanoa. Pinnojen asetteleminen on helppoa, mutta tässäkin vaiheessa tapahtui huolimattomuusvirhe, kun toisen puolen pinnat vedettiin vain kolmen alemman pinnan yli eikä neljän. Onneksi virhe oli helppo korjata avaamalla pinnojen mutterit ja siirtämällä pinnat uusiin reikiin vanteessa - kokonaan niitä ei tarvinnut irroittaa.

Huolimattomuusvirhe paljastui, kun osa pinnoista näytti olevan liian pitkiä. Eivät ne olleet, vaan kulkivat vain liian lyhyttä reittiä. Kuvasta näkyy se valitettava tosisasia, että vanne on maalin alla pahasti ruosteen heikentämä. Noin huono vanne pitäisi vaihtaa eikä tuhlata uusia pinnoja siihen. Mutta kun mistään ei löytynyt sopivia ylimääräisiä vanteita, eikä toista polkupyörääkään viitsitty purkaa varaosiksi, vanha vanne sai kelvata.

Kuvaa katsoessa näyttää siltä kuin vasemmalta puolelta puuttuisi pinnoja, tai ne olisivat jotenkin sekaisin. Asia tarkistettiin, ja kyllä pinnat ovat niin kuin pitääkin. Valokuva aiheuttaa optisen harhan.

Seuraava vaihe on pinnojen "rihtaus" eli kiristäminen tasaisesti niin, että vanteeseen ei jää sivusuunnasa kieroutta, ja siitä tulee täysin pyöreä. Ammettilaiset käyttävät tähän erityistä telinettä, johon pyörä kiinnitetään, mutta koska sellaista ei nyt ole käytettävissä, kiristäminen on tehtävä siten, että vanne on kiinnitettynä polkupyörän runkoon. Akselin ja laakereiden on siis oltava paikallaan.

Pinnat paikalleen - hyvä, ettei pinna palanut...

Olen armeijassa ollessani peruskorjannut polkupyöriä Santahaminan "pääpolkupyöräkorjaamolla", joten kokemusta pinnojen asentamisesta on. Aikaa on kuitenkin kulunut, joten tämä osa projektista vaati hieman miettimistä ja kokeiluja. Viimeisestä kerrasta "siviilissä" on siitäkin jo kulunut kymmenisen vuotta. Mitään ohjeita en katsonut vaan luotin siihen, että asiat palaavat mieleen. Valokuvaa pyörästä ennen pinnojen irrottamista kuitenkin katsoin.

Lähes jokainen vaihe piti tehdä kahteen kertaan, sillä huolimattomuusvirheitä tapahtui. On yllättävän helppo asentaa pinna vahingossa väärään reikään jolloin ei auta muu kuin palata siihen vaiheeseen missä erehdys tapahtui ja aloittaa uudestaan.

Tiesin, että pinnojen pujottaminen on aloitettava niin, että viimeiset pinnat pujotetaan sisältä ulospäin, jotta on tilaa kääntää ne paikalleen. Tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäiset pinnat on siis pujotettava ulkoa sisäänpäin. Mutta jonkinlaisen ajatusvirheen takia jo tämä vaihe meni väärin, ja homma piti aloittaa vähän ajan päästä taas alusta.


Vähitellen homma tuli valmiiksi, vaikka lähes jokainen vaihe pitikin tehdä pari kertaa. Pinnoja ei tässä vaiheesa vielä kiristetty, koska pinna-avainta ei löytynyt mistään. Työn etenemistä ei esitetä tässä sen kummemmin, koska on hieman vielä epäselvää, onko kaikki tehty niin kuin pitää. Sen näkee lopullisesti pinnoja kiristettäessä. Tässä lopullista hyväksymistä (tai hylkäämistä) odottava etuvanne joka tapauksessa on.

Homma jatkuu

Ruosteen vaivaamat vanteet maalattiin uudelleen - ja miten kävikään. Uusi maali "sulatti" vanhaa maalia ikävästi rypyille. Näitä kohtia hiottiin, ja ne maalattiin uudelleen, mutta ongelmaa ei saatu täysin pois. Tässä vaiheessa koko projekti alkoi tympiä todella pahasti. Lopputulos ei ole näin paha kuin kuvassa, mutta ei täysin hyväkään. Maali alkoi loppua, joten kolmatta mahdollisuutta ei enää ollut. Maalaamiseen on käytetty poistomyyntiväriä, jota ei enää saa.

Seuraavaksi alettiin miettiä pinnojen asentamista. Takarumppuja (tästä osasta käytetään muitakin nimityksiä) vertailtiin. Vasen länsisaksalainen rumppu on peräsin roskiksesta löytyneestä vanteesta, ja oikeanpuoleinen itäsaksalainen rumppu on alkuperäinen. Valinta kallistui länsisaksalaiseen, koska se on paremmassa kunnossa. Vaikka rumput on tehty eri valtioissa, niiden osat ovat vaihtokelpoisia.

Vuosi on kulunut - melkein

Pyöräprojekti hiipui syksyllä 2008 ilmojen kylmentyessä, kun muut asiat tulivat etusijalle. Motiivi koko hommaan oli tuossa vaiheessa jo tipotiessään. Hankkeen perusongelma oli se, että pyöräprojektille ei ollut mitään kunnollista syytä. Pyörää ei tarvittu. Sen korjaaminen ei ollut henkilöhistoriallisesti perusteltua, koska pyörä ei ollut mikään "mummon vanha muisto" tai muutenkaan millään tavalla merkittävä. Kaiken lisäksi liikettä, josta saisi ostettua polkupyörän pinnoja, ei tuntunut löytyvän mistään. Maalatut osat jäivät talveksi varastokoppiin.

Keväällä tilanne näytti entistä ankeammalta, sillä maalattuihin osiin oli parin kolmen kuukauden aikana ilmestynyt ruostepilkkuja - siis vaikka ne hiottiin puhtaalle metallille, pohjamaalattiin ja lopuksi vielä pintamaalattiin. Tämä kokemus lopullisesti osoitti, että purkissa myytävällä spraymaalilla ei tee mitään. Sillä maalaaminen tulee kalliiksi, eikä lopputulos ole kestävä.

Kun vuosi oli kulunut projektin aloittamisesta, ja kun osat olivat varastossa tiellä, hanketta päätettiin jatkaa. Ei haluttu, että siitä tulisi ties kuinka mones kesken jäänyt projekti entisten lisäksi.

Ensimmäinen vaihe projektin uudelleen käynnistämisessä oli pinnojen ostaminen. Ne ostettiin helsinkiläisestä Eco-Bike -liikkeestä, jonka tiedot löytyivät internetistä. Hinta oli onneksi kohtuullinen ja liikkeen palvelu muutenkin ystävällistä.

Seuraava vaihe oli jo kerran maalattujen osien uudelleen maalaaminen. Vasta tässä vaiheessa huomattiin, että myös vanteet ovat ruostuneet eikä niihin sopivaa maalia enää ollut jäljellä.

Samaan aikaan maalailun kanssa puhdisteltiin keskiön laakereita, joissa huomattiin pahoja kulumia. Varaosiksi oli tarkoitus purkaa eräs toinen vanhan pyörän jäänne, mutta sen keskiötä ei saatu auki millään. Sen verran se kuitenkin aukesi, että siinä olevat osat paljastuivat vielä huonommiksi, kuin ne, joiden tilalle ne piti panna.

Myös etupyörän laakerissa on pientä kulumaa, samoin takapyörän laakereissa (se todettiin jo viime vuonna). Polkupyörästä ei siis tule niin hyvää kuin siitä voisi tulla, mikäli korvaavat laakerit olisivat saatavilla. Projektin kuluessa on useammin kuin kerran harmiteltu sitä, että ei ole tultu ottaneeksi talteen roskalavoilta ja romunkeräyksestä siellä olleita projektipyöriä, joissa varmasti olisi ollut käyttökelpoisia osia. Erityisesti harmittaa erään Jämsästä roskiksesta löytyneen pyörän jättäminen romuihin. Se oli aivan täydellinen uudehko polkupyörä. Jopa maali oli hyvässä kunnossa. Pientä fiksailua, ja pyörä olisi ollut aivan ensiluokkainen kulkuväline.

Toisaalta säälittää se, että ihmiset ovat romunhävittämisvimmassaan heittäneet roskiin tuhansia ja taas tuhansia polkupyöriä, joissa on ollut hyvässä kunnossa oleva Torpedo-takarumppu, jollaisia valmistettiin 1900-luvun alusta alkaen aina 1990-luvulle asti. Hyväkuntoiset rumput olisivat loistavia varaosia tuleville pyörien entisöijille.