Hidasta etenemistä

Vanne on maalattu samalla värillä kuin lokasuojat.


Eturatas irrotetaan. Osa lähtee pyörimään lyöntipuikolla.


Ruoste poistetaan pyörivällä teräsharjalla ja teräsvillalla.


Ruosteen karhentamista osista ei tullut niin kiiltäviä, että ne olisivat näyttäneet hyviltä lakattuina. Niinpä ne maalattiin mattamustaksi. Pohjamaalina käytettiin mustaa "primeriä". Lopputulos oli yllättävän "ammattimainen".


Ohjaustankoa odottaa sama käsittely. Soittokello toimii, vaikka onkin pinnasta ruosteessa.

Korjailua

Rungon tarkastelu auringon valossa osoitti, että maalia ei ollut tarpeeksi. Niinpä sitä lisättiin, ja päälle suihkutettiin kirkasta lakkaa.


Nyt runko kiiltää niin kuin pitää. Ikävä kyllä, pintalakka ei ollut enää samaa "huippuluokkaa" kuin ensimmäisellä kerralla - jolloin ruiskutettu lakka meni täysin hukkaan. Ero ei näy kiillossa vaan mahdollisesti pinnan kovuudessa. Vaikka pyörässä on monia erilaisia vikoja (laakereissa, pinnoissa, vanteessa ym.), runko on osoittautunut yllättävän hyväkuntoiseksi. Nykyisten polkupyörien rungot eivät ole näin elegantteja. 


Lokasuojassa olevat kolot tinattiin umpeen. Toimenpiteellä ei ole pyörän ulkonäön kannalta merkitystä, koska kyseinen kohta jää piiloon. Mutta piilossakin olevat reiät ovat harmillisia.


Lokasuojat maalataan vaaleammalla värillä. Pintaan ruiskutetaan lakkaa - vahingossa vähän liikaakin, koska yhdestä paikasta lakka valuu hieman. Tämä kohta korjataan myöhemmin jollakin tavalla. Lokasuojat ovat sen verran ruosteen karhentamat, että ne olisi pitänyt käsitellä jonkinlaisella ruiskukitillä, joka olisi täyttänyt kolot. Ennen maalaamista kitti olisi hiottu sileäksi. Kaukaa lokasuojat näyttävät melko hyviltä, mutta lähempi tarkastelu osoittaa, ettei pinta ole aivan siloinen. 


Takavanteessa olevia reikiä paikatan juottamalla ne umpeen jollakin pronssi tms. aineella, jota sattuu olemaan hieman varastossa. Nestekaasu riittää juuri ja juuri lämmittämään kohdetta tarpeeksi. Peltikin hohtaa punaisena.

Maalia pintaan

Mitä tekemistä näillä vuosikymmeniä vanhoilla kamiinan osilla on polkupyörän kanssa? Tästä romukasasta saadaan metallitanko pyörän tavaratelineeseen. Entinen on jossakin vaiheessa lähtenyt irti.



Valitettavasti käytössä on vain puikkohitsauskone, eikä hitsaajan taidoissa ole kehumista. Mutta tähän on tyydyttävä.



Runko ja tavarateline on hiottu koneteräsharjalla. Ennen maalaamista ne pyyhitään vielä tärpätillä.



Projektin edetessä alkoi käydä selväksi, se mitä oli vähän arveltukin. Spraymaalit eivät ole paras vaihtoehto polkupyörän maalaamiseen - ovatko ne mihinkään? Parempi olisi käyttää automaalia ja oikeaa maaliruiskua. Tässä kuitenkin levitetään pohjamaalia spraypullosta niin kuin oli suunniteltu.



Seuraavaksi maalattiin runko. Purkissa lukee, että pintamaali on maalattava päälle heti kun pohjamaali on kosketuskuiva. Eli ei kun maalaamaan.



Vaikka maali oli alennusmyynnissä, maalaamiselle kertyy silti hintaa - aivan liikaa hintaa.



Tavarateline on maalattu. Pintaan on suihkutettu ohjeiden mukaisesti kirkasta lakkaa. Lopputulos näyttää kaukaa hyvältä, mutta perfektionistin näkökulmasta siinä on paljon parantamisen varaa.



Runko maalattu ja lakattu. Sekin näyttää hyvältä kaukaa, mutta lähempi tarkastelu paljastaa niin paljon puutteita, että lopputulosta voidaan pitää epäonnistuneena. Pohjamaali kuultaa läpi sieltä täältä, eikä lakkapinta kiillä niin kuin pitäisi. Jos runko pitää maalata kokonaan uudestaan, spraymaalin valinta osoittautuu entistäkin huonommaksi ratkaisuksi, koska kahteen kertaan maalaaminen tulee kalliiksi.



Vanteet on hiottu. Takapyörän pinnat olivat niin pahasti ruosteessa, että vain muutama saatiin ehjänä irti. Loput katkesivat tai katkaistiin. Etuvanne on kohtuullisen hyvä, mutta takavanne on pahasti ruostunut. Vanteet ovat eri paria, mikä on tyylin kannalta huono asia.



Takavanteessa on reikiä siellä täällä. Ne voitaisiin ehkä korjata messingillä juottamalla, mutta ei ole hitsauskaasuja. Toinen vaihtoehto on tinaaminen. Vanne on oikeastaan niin huono, että sen tilalle pitäisi saada uusi.



Tässä "kiillotetaan" kokeeksi takarumppua.



Rumpun laakeripinnat ovat ruostuneet, minkä vuoksi rumppu on ehkä vaihdettava. Tämä yksilö on valmistettu Itä-Saksassa 1950- luvulla tai 1960-luvun alussa. Tuotteiden laatu oli eräiden tietojen mukaan tuolloin vielä hyvä, mutta se huononi 1960-luvun kuluessa. Jos tässä yksilössä ei olisi ruostetta, se olisi vielä aivan käyttökelpoinen. Laakeripinnat eivät ole juurikaan kuluneet.

Tämän näköistä Torpedo-rumppua valmistettiin vuodesta 1903 vuoteen 1991. Valmistaminen lopetettiin kun Sveitsin armeija siirtyi nykyaikaisempiin polkupyöriin eikä enää tilannut tätä mallia tehtaalta.

Aikoinaan useimmissa Suomessa myytävissä polkupyörissä oli tällainen. Vähitellen ne - monet teknisesti vielä erittäin hyvässä kunnossa - päätyvät kaatopaikoille ja kierrätykseen. Varaosien saaminen alkaa lopulta olla vaikeaa.

Projekti hidastuu

Pinnat irrotetaan. Etupyörästä ne lähtevät irti helpommin kuin takapyörästä. Suunnilleen kaikki saadaan ehjänä pois. Ne ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän ruosteessa. Koska tämän piti olla halpa projekti, uusien pinnojen ostaminen ei huvittaisi. On epäselvää, mistä niitä edes saa. Helpointa olisi, jos löytyisi jokin romupyörä, josta pinnoja saisi ilmaiseksi.

Tässä vaiheessa tulevat mieleen kaikki ne hyvät ja vähemmän hyvät polkupyörät, joita on vuosien varrella näkynyt jätteenkeräyspisteissä ja muuallakin pois heitettynä - mutta joita ei ole koskaan tullut poimittua talteen. Kerrankin roskiksessa oli hyväkuntoinen ja jokseenkin täydellinen naisten polkupyörä, joka ei ollut edes kovin vanha. Siitä olisi saanut pienellä fiksailulla aivan loistavan ja siistin kulkuvälineen. Sitä ei olisi tarvinnut edes maalata, koska sen osat olivat niin siistissä kunnossa. Mutta turha tällaista on nyt muistella. 




Etuakselin kuori - vai miksi sitä sanotaan - on pahasti ruosteessa päältä päin. Laakereita ei ole vielä tutkittu. 

Tässä vaiheessa, syyskuun lopussa, kylmä sää alkaa haitata hommia, koska niitä tehdään ulkona. Suoraan sanoen koko homma alkaa tympäistä. Suurin syy innon hiipumiseen on se, ettei tätä projektipyörää todellisuudessa tarvita. Vaikka se kunnostettaisiin, kukaan ei tule ajamaan sillä. Projektin aloittamisen syy olikin pelkästään tämä blogi - tai jokin vastaava kertomus, jossa remonttia oli tarkoitus esitellä.

Ongelmia ja ratkaisuja

Seuraavaksi kokeillaan, lähtevätkö pinnat irti. Koska oikeata pinna-avainta ei löydy, tehdään sellainen vanhasta pyörivän teräsharjan mutterista. Tuleepahan sillekin vielä hyötykäyttöä. Pinnojen kierteet ovat sen verran jumissa, että pinnaa on pidettävä kiinni lukkopihdeillä. Ja tietysti pinnoja alkaa katkeilla. Pinnat taitavatkin olla yksi tämän polkupyörän ongelmista. Paljonkohan uudet maksavat?



Pinnat eivät lähde irti ennen kuin takaratas on irroitettu. Takalaakerin avaamiseen on olemassa erillinen työkalukin, mutta pihdit saavat kelvata tällä kertaa. Jakoavaimella väännetään toiselta puolelta akselin päästä.



Ikävä yllätys. Laakerissa ei ole ollut rasvaa, ja sinne on päässyt vettä. Ruoste on tehnyt tuhojaan. Laakerin kuulat ovat ruostuneet, ja laakerin liukupintakin on ruosteen karhentama.



Vähän aikaa tällainen laakeri tietysti jollakin tavalla toimisi, mutta teknisesti ajatellen se on pilalla.



Nyt muistuu mieleen, että erään roskalaatikon viereltä löytyi kerran kaksi polkupyörän rengasta, jotka tuli napattua mukaan. Renkailla ei koskaan tehty mitään, mutta niistä voikin olla hyötyä. Toisessa on nimittäin saman tyyppinen Torpedo-rumppu kuin projektipyörässä.



Pyörä näyttää loppuun ajetulta. Akseli on vääntynyt ja takaratas on kulunut.



Laakerit ovat yllättäen hyvässä rasvassa ja vaikuttavat täysin virheettömiltä. Rumppu ei ole aivan samanlainen kuin alkuperäinen, mutta lähellä sitä.



Välillä jatketaan osien hiomista ja maalaamista. Etuhaarukkaan jäävä pieni laakerin rengas on ainoa osa polkupyörässä, jota ei irroteta kokonaan paikaltaan vaan ainostaan siirretään. Etuhaarukan putki meni irroitusvaiheessa sen verran lommoille, ettei rengas lähtisi kuin väkisin. Sitä ei siis kannata eikä tarvitse irrottaa.



Toinen lokasuoja käsitellään samalla tavalla kuin ensimmäinenkin.



Lokasuojassa on pieni ruostevaurio. Jos olisi kaasua hitsauslaitteeseen, reiän voisi tukkia. Valitettavasti kaasua ei ole. Reikä jää piiloon, joten se ei haittaa, mutta pieni kauneusvirhe se kuitenkin on. Puikkohitsauskoneella näin pientä reikää ei kannata yrittää paikata, ellei halua, että lokasuojassa on hetken päästä isompi reikä.

Kunnostaminen alkaa

Vaikka pyörää ei ole vielä kokonaan purettu, aloitetaan ensimmäiset kokeilut maalin poistamiseksi ja joidenkin osien koemaalaamiseksi. Koska polkupyörä on pieni kohde, se maalataan "jokamieshengessä" spraymaaleilla. Ratkaisuun vaikuttaa osittain myös se, että spraymaaleja sattuu sopivasti olemaan alennusmyynnissä. Käytettävissä olisi myös oikea maaliruisku, mutta se ei ole kätevä näin pienissä kohteissa.



Kaasupoltin on yksi keino poistaa vanhaa maalia. Se ei ole kuitenkaan välttämätön, sillä maalin saa pois muutenkin.



Vanha maali irtoaa pyörivällä teräsharjalla, vaikka maalia ei olisi kuumennettu kaasupolttimella. Kuumentaminen kuitenkin helpottaa työtä. Pyörivä teräsharja on raaka menetelmä, koska siitä jää jälkiä peltiin. Koska tässä ei kiilloteta kuningattaren jalokiviä vaan hiotaan vanhaa pyörän lokasuojaa, menetelmä on kuitenkin puolustettavissa. Toivottavasti maali peittää pienet epätasaisuudet. Vanha maali ja ruoste poistetaan tietysti täydellisesti lokasuojan kummaltakin puolelta.



Käsittely on valmis, kun teräspinta on kauttaaltaan näkyvissä. Vieressä on toinen lokasuoja, jota ei ole vielä hiottu.



Lopuksi suihkutetaan pohjamaali.



Polkupyörän renkaat ovat "neuvostolaatua" vuodelta 1972. Ne eivät ole alkuperäiset, sillä itse pyörä on vanhempi.



Renkaan sisältä purskahtaa vettä, kun päällyskumia painaa. Tässä vaiheessa herää kysymys, kuinka pahasti vanteen sisäpinta on ruosteessa.

Osat irti

Vanhan polkupyörän kunnostamisessa on erilaisia vaihtoehtoja. Kallein on se, että korvataan ruostuneet ja rikkinäiset osat uusilla osilla. Toinen vaihtoehto on vanhojen osien käyttäminen. Pyöränromuja löytyy helposti, ja niissä on monesti käyttökelpoisia osia. Jos ne saa ilmaiseksi, polkupyörän korjaaminen ei tule kalliiksi. Kolmas ja harvinaisin vaihtoehto on vanhojen alkuperäisten osien kunnostaminen ja käyttäminen, vaikka ne olisivat huonossa kunnossa, ja vaikka olisi ilmaiseksi saatavilla parempia osia.

Kuten tästä kertomuksesta alkaa käydä selville, tällä kerralla valittiin tämä viimeisin vaihtoehto. Tarkoitus on nimittäin oikeasti kunnostaa vanha polkupyörä eikä pelkästään harrastaa osien vaihtamista.



Ensimmäiseksi irrotetaan satula. Se ei ole helppo tehtävä, sillä satulan putki on ruostunut tiukasti kiinni pyörän runkoon. Tarvitaan lämmittämistä, öljyämistä, hakkaamista ja vääntämistä ennen kuin jotain alkaa tapahtua - mutta ei sitä mikä on tarkoitus. Putki vain alkaa tuhoutua lähtemättä kuitenkaan irti. Vasta kun on uudelleen lämmitetty ja uudelleen öljytty ja uudelleen hakattu ja uudelleen väännetty, ruoste alkaa hellittää otettaan. Putki irtoaa, mutta ei aivan ilman vaurioita.



Ohjaustangon ja etuhaarukan irrottaminen osoittautuu vielä hankalammaksi kuin satulan irrottaminen. Ruoste on jumittanut kaikki liitokset. Vasta kun avuksi otetaan ruuvipenkki, liitokset alkavat löystyä. Etuhaarukan putkeenkin tulee pieniä lommoja, mutta ne jäävät piiloon rungon sisään.



Kun satula ja etuhaarukka on saatu irti, polkupyörä nostetaan tapin päähän, jolloin sitä on helpompi käsitellä. Seuraavaksi siitä irrotetaan osia yksi kerrallaan.



Puhalluslampppu tepsii joihinkin kiinni ruostuneisiin pultteihin.



Mutta ei kaikkiin. Joskus on pakko käyttää rautasahaa.



Vielä on muutamia osia jäljellä. Mitenkäs se polkimien varsi irroitettiinkaan...



Rattaan vastakkaisella puolella olevissa osissa on kierteet väärään suuntaan. Koska muunlaista työkalua ei ole käytettvissä, ensimmäinen jengoilla varustettu osa aukaistaan lyömällä jollakin terävällä esineellä siinä oleviin reikiin. Naula ei ole paras mahdollinen, mutta muutakaan ei satu olemaan lähettyvillä.



Alkavathan ne osat irrota. Tässä on lähdössä laakeri kuppeineen. Kaikissa tämän puolen osissa on vastapäivään olevat kierteet.



Ohoh. Siellähän on paljon rasvaa. On siis olemassa ainakin yksi paikka, josta tämä polkupyörä ei ole pahasti ruostunut. Tämän puolen osissa on normaalit kierteet.



Tältä näyttää riisuttu polkupyörän runko. Enää ei ole mitään irroitettavaa. Pelkkä runko on yllättävän pieni ja kevyt.